Asuttuani viikon norjalaisperheessä oivalsin, mihin täällä selvästi havaittava ihmisten hoikkuus perustuu. Ihmiset syövät kevyemmin kuin mihin meillä on totuttu. Lämmin lounas ei kuulu tapoihin, vaan lounaalla nautitaan leipää. Päivällisellä sain maistella norjalaisia kotiruokia, jotka olivat herkullisia ja yksinkertaisia. Vähän kuin mamman eväitä lapsuuteni 70-luvulla. Lapskøus on kuin kotoista makkarasoppaa terästettynä possun suolalihalla. Raspebolle taas on perunamykypallo jonka kanssa nautitaan ruskeata kastiketta ja erilaisia makkara, -lammas ja possuherkkuja. Myky oli vähän kuivaa, mutta kastike voiteli. Raspebolle ei ole kovin kevyt ruoka, muta sitä syötiinkin mummon synttäreillä.
Kotona syöminen (ja juominen) on yleisesti tapana. Kapakkaruoka on nimittäin kallista. Samoin tietysti juoma. Pizzanpaistossa kunnostautuneet maahanmuuttajat ovat omaksuneet norjalaisen hintatason kieltä nopeammin. Kuulemani mukaan tukevat pohjat etkoilla on maan tapa, sillä koko setti kapakassa laittaa tilin sileäksi. En ole vielä kokeillut, mutta kai sekin ajankohtaistuu jossain vaiheessa.
Norjalaiset vaikuttavat kaikkinensa aika urheilulliselta väeltä. Vilkuilin isäntäperheen lasten luokkakuvia, ja vallitseva tyyppi tuntui olevan hoikka ja punatukkainen. En ole eläissäni nähnyt niin paljon punatukkaisia ihmisiä kuin täällä. Onkohan se vain länsinorjalainen piirre, vai esiintyykö sitä muuaallakin Norjassa? Tyypillisin vastaantulija lauantaiaamuna Torgallmenningenillä (keskustan kävelykatu) oli viuhtomassa kohti Fløyeniä (yksi neljästä keskustaa ympäröivästä tunturista) punaisine hiuksineen ja vaelluskenkineen. Ilmeisesti jokaisella norjalaisella on vaelluskengät. Niitäkään en ole missään nähnyt yhtä paljon kuin täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti