Työsuhde päättyy

Kaoottinen kevät kääntyy kohti pitkää kesälomaa. Tunnelmat ovat hiukan sekavat; sen verran paljon tässä on ehtinyt tapahtua.

Tämän vuoden parasta antia on ollut ehdottomasti valmennus. Ryhmä toimii hyvin ja treeneissä on ollut todella mukavaa. Uimarit ovat kehittyneet hyvin. Ensimmäinen Norjan Mestaruusuintien mitalikin on nyt plakkarissa. Mitali oli myös uimari Markus Vindenesin ensimmäinen. Ryhmässäni harjoitteleva triathlonistipoika Kristian Blummenfelt oli kuudes triathlonin eurooppacupissa ja tuli valituksi EM-kisoihin. Kaikki muutkin ovat uineet hyvin ja tehneet ennätyksiään.

Tunnelmaskaalan toista reunaa päästiin kokeilemaan helmikuussa, kun seura ilmoitti, että rahat on loppu. Kolmesta päätoimisesta valmentajasta kaksi saa kenkää. Lyhyiden YT-neuvotteluiden todettiin, että minä olen toinen saneerattavista. Ratkaisu on sinänsä mielestäni ymmärrettävä. Yhtä ymmärtäväisiä eivät olleet uimareiden vanhemmat. Vuosikokous meni kaaokseksi. Kokous alkoi maaliskuun kymmenes, eikä ole vieläkään päättynyt. Seuralla ei ole vielä uutta hallitusta, puheenjohtajaa eikä budjettia. Vanha hallitus yrittää pelastaa seuran konkurssilta. Mulla on enää yksi tili tulematta, joten mun suhteen homma varmaan päättyy ihan kunnialla.

Miten tähän oikein päädyttiin? Kysymys on toistettu aika usein eri yhteyksissä ja seurueissa. Koko uinti-Norja seuraa tilannetta huulet rinkelinä. Mitään laitonta tai epärehellistä ei ole tapahtunut. Ketään ei epäillä mistään vilpistä. Kellään ei vain oikein ollut langat käsissä. Luotettiin siihen, että uimakoulutuotot kattavat kaikki kulut. Talouden seurantaa ei tehty ollenkaan. Kirjanpito hoidettiin niin paljon jälkikäteisesti, että kukaan ei painanut ajoissa hälytysnappia. Vasta kun tili meni nollaan, uskottiin, että talous ei ole tasapainossa. Siinä vaiheessa ei ollut muita nappuloita olemassa kuin paniikkinappula.

Kausi on uimareiden kannalta melko kummallinen siinä mielessä, että minä poistun näyttämöltä kesäkuun puolivälissä, kuukautta ennen Norjan mestiksiä. Uimarit jatkavat junnuryhmän valmentajan kanssa parin viikon verran ja lähtevät sitten kolmen eri seuran leireille, ja näiden valmentajien kanssa NM:iin. Kiukkuiset ja huolestuneet (ihan syystä) uimarit etsivät itselleen seuraa ensi syksyksi. Niin tietysti myös minä.

Itseni yllätin sillä, kuinka kevyesti olen ottanut työsuhteen päättymisen. Jälleen yksi uusi havainto omasta tunne-elämästäni: jos pettymykseen ei liity syyllisyyden tai häpeän tunteita, se on paljon helpompi kestää. En koe tulleeni epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, joten en ole myöskään vihainen tai katkera. Enemmänkin odotan uteliaana avautuvia duunipaikkoja. Myös mahdollinen työttömyys tuntuu ihan siedettävältä vaihtoehdolta. Talous sen kestää, koska öljymaan ansiosidonnainen on ihan hyvää tasoa. Kai se ammattitaito pienen paussin kestää - toivottavasti myös uskottavuus työmarkkinoilla. Joka tapauksessa muutto ulkomaille on antanut valtavasti eväitä klaarata tällainen tilanne.

Pari neuvottelua on käynnissä syksyn työmarkkinoille paluuta varten. Bergenistä on aika helppo suunnata mihin vain: melkein kaikki pohjoismaiset kaupungit ovat lähempänä Suomea. Nyt tavoittena on viettää valmentajaurani pisin kesäloma ja aloittaa työt akut hyvin ladattuina elokuussa. Seuraava osoite on vielä epäselvä, mutta laitan blogiin tietoja, kun asiat selkenevät.