Inspiroivia puhujia

Osallistuin pariin seminaariin täällä Bergenissä. Toinen oli Norjan Uimaliiton valmentajaseminaari ja toinen vammaisurheilujärjestön värväystilaisuus huippu-urheilusta kiinnostuneille vammaisille. Norjalaiset ovat aika suorasukaisen menestyssuuntautuneita. Vammaisurheilun kohdalla Olympiatoppenia kiinnostaa vain menestys. Tarkoituksena oli etsiä lahjakkaita ja kiinnostuneita vammaisurheilijoita, joita ei ole vielä löydetty huippu-urheilun pariin. Kohteena olivat erityisesti lajit, joissa voisi nousta parissa vuodessa huipulle. Tästä syystä esimerkiksi pyörätuolikoripallo ei tule kyseeseen, koska siinä on liian kova taso maailmalla. Toki pyörätuolikoripalloa pelata saa, mutta Olympiatoppen ei ole siihen investoimassa.

Tilaisuudessa oli hyviä alustajia. Erityisen innostava oli alppihiihtosuuruus Kjetil Andre Aamodt. Kaveri tulee Oslon "kontulasta" hyvin vaatimattomista oloista. Perheellä ei ollut juuri rahaa käytettävissä, eikä alppihiihto lajina ollut tuohon aikaan Norjassa mikään iso laji. Viikonloppuisin ja perheen lomilla perhe pakattiin matkaan ja lähdettiin lähimpään lumiseen rinteeseen treenaamaan. Isä oli ankara valmentaja. Jos ei ollut rahaa lasketella, poika laitettiin kaikkiin lajeihin, joita pystyi Oslossa ilmaiseksi treenaamaan. Harjoittelusta tuli pakolla monipuolista.

Luento oli vangitsevan kiinnostava. Kjetil kertoi todella elävästi ja hauskan itseironisesti urastaan ja itsestään. Ensimmäistä kertaa pääsin kurkistamaan urheilijan pään sisään Hahnenkammin lähtövaatteen alla, kun edellisiä suorittajia kiikutetaan helikopterilla sairaalaan. Joskus menestyneet urheilijat muistelevat omia tekemisiään siirappisen itserakkaasti, mutta tie oli ollut ilmeiseti tarpeeksi kivinen opettamaan aitoa nöyryyttä. Lopuksi Aamodt vetäisi malliksi läpi vammaisurheilijoille suunnitellun testipatterin. Tosissaan, mutta hymyssä suin.

Uintiseminaarissa oli puhumassa todellinen ihmeäijä. Cato Zahl Pedersen vammautui 14-vuotiaana onnettomuudessa ja häneltä amputoitiin molemmat kädet: toinen kyynärpäästä, toinen olkapäästä. Pidemmässä kädessä on proteesina koukku, jolla pystyy tarttumaan esineisiin. Toista kättä ei ole ollenkaan. Ei liene yllättävää, että kaveri on menetynyt vammaisurheilussa. Yhteensä 14 mitalia kesä- ja talvi-Paralympialaisissa.  Minä aloin keräillä leukojani rinnuksiltani siinä vaiheessa, kun Cato alkoi kertoa hiihtomatkastaan etelänavalle. Sauva yhdessä kädessä ja ahkio perässä. Ei mitään händikäppiä vammaiselle. Jokainen veti omat rojunsa. Retkeilyn makuun päästyään Cato kiipesi myös Mount Everestille.

Molempien inspiroivien luennoitsijoiden aiheena oli nähdä mahdollisuudet, ja ohittaa vaikeudet. Aamodt ei lakannut tavoittelemasta maailman huippua pers'aukisena alppihiihdossa. Ei, vaikka aika yleisesti rahaa pidetään perusedellytyksenä fyrkkamiesten lajissa. Cato ei jäänyt murehtimaan vessassakäynnin hankaluuksia 50 asteen pakasessa ilman käsiä. Toisaalta eipä siellä ilman apua pysty paljon syömäänkään.

Jos tarjoutuu tilaisuus käydä kuulemassa kumpaa tahansa, niin suosittelen. Humoristisia ja hyviä puhujia molemmat, jotka taitavasti välttivät imelyyden ja pateettisuuden karikot. Erityisesti itseni kaltaiset ongelmien paisuttelijat saavat hyvän reality checkin.

Valmennustilanne on täällä edelleen sekava ja murroksessa. Toivottavasti asiat selkenevät, jotta pääsen bloggaamaan vähän myös itse aiheesta.